Vanhan testamentin kaksi merkittävintä suurmiestä ovat Mooses ja Daavid. Heidän elämästään kerrotaan Raamatussa huomattavan paljon muihin verrattuna – menestyksen ohella myös heidän epäonnistumisistaan.

Paimenpoika Daavidista tulee Golgatin voiton jälkeen sotapäällikkö, ja hän käykin monia voitokkaita sotia niin, että Israelin kuningas Saul tulee kateelliseksi. Saul alkaa vainota Daavidia ja Daavid joutuu pakenemaan Saulin käsistä.

Saulin jahdatessa Daavidia, tulee useita läheltä piti -tilanteita, joista kahdessa Daavid kohtaa Saulin, ensin tarpeillaan luolassa ja sitten nukkumassa sotajoukkonsa kanssa. Kummassakin tapauksessa Daavid kieltäytyy tappamasta Saulia, herran voideltua, vaan osoittaa uskollisuutta Saulille ensin vain leikkaamalla Saulin viitasta palan, toisella kerralla viemällä keihään ja vesiastian. Ja sen jälkeen kertomalla, mitä hän on tehnyt sen sijaan mihin hänellä olisi ollut mahdollisuus.

Jälkimmäisen kohtaamisen jälkeen ”Daavid ajatteli mielessään: ’Joskus saan kuitenkin surmani Saulin kädestä. Minun ei auta muu kuin hankkiutua turvaan filistealaisten maahan. Silloin Saul näkee, että minua on turha etsiä ympäri Israelia, ja minä olen vihdoin häneltä turvassa.’" (1. Sam. 27:1)

On kuin Daavid ajattelisi; kahdesti Herra on auttanut, mutta kolmatta kertaa ei enää auta – tai kahdeksannella kerralla ainakin käy huonosti! Daavid ja hänen sotajoukkonsa perheineen lähtevät filistealaisten maahan ja saavat asuttavakseen Siklagin kaupungin. Daavid kehittää ovelan sotasuunnitelman: hän alkaa käydä likaista sodankäyntiä ja alkaa tehdä ryöstöretkiä sekä filistealaisten, että israelilaisten viholliskansojen alueille tappaen kaikki ihmiset ja vie sitten saaliin filistealaisten kuninkaan luo ja valehtelee käyneensä ryöstöretkillä israelilaisten alueilla. Ihmiset tapettiin, jotta he eivät voisi paljastaa totuutta.

Daavid saavuttaa tällä tavoin toimimalla filistealaisten kuninkaan luottamuksen ja kun filistealaiset sitten lähtivät sotaan israelilaisia vastaan, Daavidkin haluaa filistealaisten rinnalla sotaan – varsin ilmeisesti pyrkimyksenään kääntyä Saulin johtamien israelilaisten puolelle ja osoittaa näin edelleen olevansa Saulin puolella.

Filistealaisten johtomiehet eivät kuitenkaan luota Daavidiin eikä hän pääse mukaan sotaan filistealaisten puolella. Daavid joutuu palaaman takaisin tukikohtaansa Siklagiin.

”Ennen kuin Daavid ja hänen miehensä kahden päivän kuluttua saapuivat Siklagiin, olivat amalekilaiset hyökänneet Negeviin ja Siklagiin, vallanneet Siklagin ja polttaneet sen poroksi. Kaupungin naiset he olivat ottaneet vangiksi viimeistä myöten, mutta he eivät olleet tappaneet ketään vaan olivat vieneet mukanaan kaikki naiset ja lapset, suuret ja pienet. Kun Daavid ja hänen miehensä tulivat kaupunkiin, se oli poltettu ja heidän vaimonsa, poikansa ja tyttärensä oli viety vankeina pois. ” (1. Sam. 30:1-3)

Siinä, missä Daavid oli käynyt tekemässä ryöstöretkiä aiemmin, hän nyt joutui itse ryöstöretken kohteeksi. Sekä Daavidin, että hänen sotamiestensä perheet on viety. Daavidin hieno sotasuunnitelma filistealaisia vastaan oli epäonnistunut niin, että hänen mukanaan olleet aikoivat kivittää hänet. Tilanne on niin tukala, että ensimmäistä kertaa pakomatkansa alun jälkeen Daavid kääntyy Jumalan puoleen.

”Daavid kysyi Herralta: ’Lähdenkö ajamaan takaa noita rosvoja? Saanko heidät kiinni?’ Herra vastasi hänelle: ’Lähde heidän peräänsä! Sinä saat heidät kiinni ja vapautat vangit.’” (1. Sam. 30:8)

Jumala ei ollut hiljaa, vaan auttoi. Siitäkin huolimatta, että Daavid oli onnistunut sössimään asiansa hyvin perusteellisesti toimimalla moraalittomasti. Vanhassa testamentissa kuvatut sodat käydään yleensä niin, että vihollisen sotajoukko tulee, ja sitten lähdetään omalla sotajoukolla tätä vastaan ja soditaan tai sitten soditaan kaupunkia vastaan. Vanhan testamentin aikaan kaupungit olivat käytännössä kasarmeja, sillä ruoka saadaan maasta, eikä kaupungista, joten siviiliväestö asui kaupunkien ympärillä maaseudulla. Kuninkaatkin olivat siis sotapäällikköjä.

Siviiliväestön kimppuun käymistä taas pidetään Raamatussa pahana, Mooses puhuu viidennessä Mooseksen kirjassa luvussa 25:

”Muistakaa, mitä amalekilaiset tekivät teille, kun olitte tulossa Egyptistä. Nähdessään, kuinka heikkoina ja näännyksissä te silloin olitte, he Jumalaa pelkäämättä surmasivat kaikki, jotka olivat jääneet teidän joukostanne jälkeen. Kun Herra, teidän Jumalanne, on antanut teidän päästä rauhaan kaikista ympärillänne olevista vihollisista siinä maassa, jonka hän antaa omaksenne, pyyhkikää pois maan päältä amalekilaiset ja heidän muistonsakin. Älkää unohtako tätä.” (5. Moos. 25:17-19)

Jumalan lupaus Daavidille toteutui:

”Ja Daavid pelasti kaikki, mitä amalekilaiset olivat ottaneet; myös molemmat vaimonsa Daavid pelasti. Ei ketään puuttunut, ei pientä eikä suurta, ei kenenkään poikaa eikä kenenkään tytärtä eikä saalista tai muuta, mitä he olivat ottaneet itsellensä; kaiken Daavid toi takaisin. ” (1. Sam. 30:18-19)

Voidaan tosin olettaa, etteivät amalekilaiset olleet kohdelleet vihollisrosvojoukon vaimoja kovin hellävaroen, vaan heidät oli varsin varmasti raiskattu. Hengissä he silti olivat.

Mitä tästä opimme?

Ei kannata toimia moraalisesti väärin, vaikka se tuntuisi järkevimmältä vaihtoehdolta. Ja vaikka olisikin toiminut väärin, on lupa kääntyä Jumalan puoleen.